Viileä maanantai

15.7.2019 Maanantai

Tänään oli aika käydä kaupungissa asioilla. Monenlaista tarvetta oli herännyt viikonlopun aikana. Ruoan puolesta olisi pärjännytkin, mutta kahvi loppui. Samalla reissulla hankimme uudet kalaverkot ja niihin merkkipoijut. Miehet ovat kovasti innostuneet kalastuksesta. Poika on saanut virvelillä säyneitä, mutta on päästänyt ne sitten vapaaksi.

Pohjaton väsymys alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Mitä enemmän ikää tulee, sitä kauemmin tarvitsee aikaa rasituksesta palautumiseen. Kun väsymys helpottaa, alkaa pikkuhiljaa tulla tilaa luovuudelle. Alkaa myös näkemään myös asioita eri puolilta paremmin. 

Meri toi jostain vanhan veneenpohjan ja jotenkin luovuuteni heräsi ja aloin hahmottelemaan siihen majakkaa. Ostin kaupunkireissulla öljyvärit. Tarkoitus on vetää kuvan päälle lakka, jotta siitä tulee kestävämpi. Poika kyllä arveli, että se joutuu paljun pesään.





Kaupunkireissulla sorruimme kunnon pizzoihin lempparipizzeriassamme Istanbulissa. Tätä ei pitäisi tehdä kovin usein, mutta eipähän tarvinnut muuta tänään syödä aamupalan lisäksi. Pizzat ovat niin isoja, etten jaksanut syödä kokonaan.

Isäntä valmisti keittiöön lisää hyllytilaa. Kaappejahan on aina liian vähän, varsinkin tällaisissa pienissä tiloissa. Minulla oli täällä mökillä vanhoja Karhulan lasitehtaan purkkeja, joihin laitoin jauhoja, sokeria, mysliä yms.  Isäntä oli ostanut Biltemasta hyllynkannakkeet ja huomasi vasta kotona että ne eivät tosiaankaan kaikki olleet 90 asteen kulmassa. Tänään Biltemassa käydessämme löysimme vain yhden parin. Joten yksi hylly on toistaiseksi hieman  vinossa. 





Biltemasta ostimme samalla vesipumpun edellisen, rikkimenneen tilalle. Pumppua tarvitaan paljun täyttämiseen. Prismasta ostin muovimaton keittiön lattialle.




Isäntä oli säästänyt myymästämme Seiskari-veneestä kauniin tiikkisen lokerikon, johon siirsin mausteita ja öljyjä. Keraaminen kala on hankinta Kreikan-reissulta muutama vuosi sitten.



Suomalaisesta kirjakaupasta hankimme kolme pokkaria 15 eurolla. Ihanaa, kun saa lukea rauhassa! Nyt onkin hyvä sää lukea, koska on pilvistä ja viileää. Ikävä kyllä vettä ei taaskaan saatu.

Miehet lähtivät viemään verkkoja vielä tänä iltana. Kuva eiliseltä, kun he virvelöivät laiturilla.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa