Venetsialaiset!

30.8-1.9.2019 Venetsialaisviikonloppu

Mökkikauden huipentuma oli tänä viikonloppuna. Saimme vieraita Etelä-Suomesta ja Pohjois-Pohjanmaalta. Seurueeseen kuului myös kaksi teini-ikäistä, joten pojallakin oli seuraa. Tessallekkin oli seuraa, ihana spanielipoika. Tessa ei oikein osannut arvostaa koiran seuraa jostakin syystä.

Päivä ja ilta kuluivat mukavasti seurustellen, syöden ja juoden. Saunoimme, uimme ja istuimme paljussa. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja suunnitella tulevaa. 

Oli luvattu aurinkoista ja lämmintä, mutta se ei aivan toteutunut. Päivä oli suhteellisen pilvinen. Tuuli kovaa lounaasta; 11 m/s. Tämähän on tuttua Venetsialaisina. Tulien kanssa on vaikeuksia, koska tuulee. Tai sitten voi myös olla metsäpalovaroitus. 

Naapurisaarissa pommitettiin ja ammuttiin raketteja. Me emme sitä nyt tehneet koirien vuoksi. Koirat halusivatkin siirtyä sisätiloihin paukkeen alkaessa.

Vaikka nyt olivat Venetsialaiset eli mökkikauden päätösjuhla, niin sitä se ei ainakaan meille tarkoita. Jatkamme mökilläkäyntiä niin kauan kuin on sulat vedet ja sen jälkeen heti kun jää kestää. Monenlaista rakennushommaakin on vielä tehtävänä.

Kotimatka ei ujunut aivan ilman ongelmia. Satamaan saapuessamme olin minä poikkeuksellisesti keulassa auttamassa rantautumisessa. Isäntä jutteli venenaapurin kanssa samalla kun ohjasi venettä. Kun hyppäsin laiturille, laittoi hän pakin päälle ja minä putosin satama-altaaseen! Siellä ällöttävän tähkä-ärviän seassa sitten polskin. Onneksi venenaapuri tule vetämään minut ylös. Kotimatka taittui märissä vaatteissa.










Koiravieraamme oli innokas uimari. Tessakin sai paljon huomiota.



Kuvaaminen illalla ei tahdo onnistua.







Pojat nukkuivat teltassa. Jatkossa tarvitsemme toisenkin vierasmajan aivan ehdottomasti.




Sunnuntaina oli jo aurinkoista ja lämmintä.




Näkemiin vieraamme, toivottavasti näemme pian uudelleen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa