Terassi etenee

5-12.7.2020

Kuljin paljolti töissä mökiltä. Mies jaksoi nousta aamulla aikaisin viemään minua satamaan. Olen tullut hieman laiskaksi ottamaan käyttöön omaa venettäni. Lisäksi veneen käyntiin vetäminen on huono juttu kahdesti leikatulle selälleni.

Sää on vaihtelevaa, välillä sataa, välillä paistaa.  Asteita on n.15-20. Ukkosiakin esiintyi. Siis ihan mukavaa kesäsäätä ajatellen sitä, että pitäisi tehdä myös töitä. 

Töistä tullessani olen ollut tosi väsynyt ja usein olen joutunut ottamaan päikkäreitä. Iltaisin en ole tehnyt juuri mitään. Edes Tessan kanssa en ole jaksanut juuri leikkiä ja hän onkin murissut minulle.

Poika on nyt ollut jo kaksi viikkoa sisarustensa luona Etelä-Suomessa. Ehkä hänkin kaipaa meistä lomaa,  toisaalta hänellä riittää myös töitä siellä. Tyttären perhe muutti takaisin Sveitsistä Suomeen ja heidän vuokralaisensa olivat jättäneet talon huonoon kuntoon. Poika auttaa siivouksessa, pihan hoidossa yms.

Minä lähden heti töideni loputtua tyttären perheen luokse perjantaina. Olen siellä sitten niin kauan kuin tarvitaan.

Omia lapsia, sukulaisia ja ystäviä auttaa luonnostaan ja mielellään. Täällä saaristossa on hyvä yhteishenki mökkiläisten välillä. Useimmat tarjoavat apua ja osaavat myös pyytää sitä. Se on iso ja kallisarvoinen asia. Harvoin, mutta joskus tapaa valitettavasti ihmisiä joilla on lähinnä vain hyötymisnäkökulma suhteessa muihin ihmisiin. Silloin tulen surulliseksi ja pyrin välttämään kanssakäymistä.




Välillä sataa, välillä paistaa.



Tästä olen iloinen ja ylpeä; painevesihana. Sieltä tulee merivettä.





Palju lämpenee...



Kissakin tykkää uudesta terassista, siinä voi nuolla vaikka persettä.






Välillä ennättää onneksi makoilla aurinkotuolilla, virkata ja kuunnella äänikirjaa










Uudet portaat ovat todella leveät.


Uppotukki ajautunut aallonmurtajalle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa