Vihdoinkin loma!

14.7.2020--> loma!

Heti töiden loputtua lähdin tyttären perheen luokse Raaseporiin. Kotona käymättä, suoraan junalle. Ihanaa oli nähdä kahta suloista lastenlastani pitkästä aikaa. Vietin siellä yli viikon. Siellä tarvittiinkin apuani kovasti. Perheen omakotitalo oli ollut vuokralla ja kärsinyt jonkinverran  sinä aikana. Tyttären perhe muutti Sveitsistä Suomeen. 

Tyttären appivanhemmilla on mökki aivan ihanalla paikalla Tammisaaressa ja siellä vietin yhden yön. Siellä poimin lastenlapseni kanssa mustikoita, uin, lauloin karaokea. Hauskaa oli ja ilmat suosiolliset. 
Olemme käyneet nyt alkulomasta myös parilla mökkivierailulla pitkään kaavan mukaan; Pirskerissä ja Karhissa. Hauskaa oli molemmilla kerroilla!

Olen ottanut kuvia todella vähän täällä mökillä. Täällä olen ollut nyt reilun viikon. Uni on maistunut aivan järkyttävässä määrin. En ole jaksanut tehdä juuri mitään muuta kuin laittaa ruokaa. Olen kuunnellut äänikirjoja, lukenut, katsonut sarjoja Netflixistä. Jotain patoutunutta väsymystä olen varmasti nukkunut pois.

Keskimmäinen lapsemme Helsingistä tuli mukanamme Kokkolaan viettämään lomaa ja tekemään gradua. Hänestä on apua erilaisissa mökin työtehtävissä, esim. puuhommissa. Ritva-kissa on ollut mökillä jo kaksi kuukautta yhteen menoon. Hän selvästi viihtyy täällä.

Tämä kesä on ollut säiden puolesta aivan ihanteellinen. Kesäkuussa oli pitkä hellejakso. Kylmää ei ole ollut missään vaiheessa. Satanutkin on riittävästi, toisin kuin edelliskesänä. Uimavesi on ollut lämmintä. Olen harjoitellut suppailua vaihtelevalla menestyksellä sekä uinut pitkiä matkoja saaren rantoja myöten.

Kuvia olen ottanut tosi vähän.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa