Vihdoinkin Kumpelissa!



Pakkasta on pidellyt nyt parisen viikkoa oikein kunnolla. Luntakaan ei ole jään päälle tullut, niinpä sen on päässyt hyvin vahvistumaan. Pakkasta on lauantai-aamuna -24C. Silti haluamme lähteä saareen tarkastelemaan mahdollisia myrskyvaurioita. 




Näin hienoja muodostelmia oli jää  tehnyt rantakiviin!


Kumpeli näkyy vastapäisellä rannalla. Uskaltaudumme jäälle, sillä kalastaja on käynyt jo virittelemässä verkot jään alle. Jää on 30 cm paksuista. Se on saanut rauhassa vahvistua, kun lunta ei ole satanut päälle.

Aallot ovat jäätyneet. Aika erikoisen näköistä!

Lähestyessämme Kumpelia huomaamme erikoisen näyn;myrsky on heittänyt kesäkeittiömme 20m eteläänpäin, ison kiven yli, metsikköön!Alkuperäinen paikka oli aallonmurtajalla, vasemmalla!

Lautoja on irronnut, ovet ovat irronneet ja hajonneet, Matka on pysähtynyt puihin.

Tämä tietää meille kovasti hommaa kevääksi! Rakennus on suhteellisen raskas, joten tarvinnemme talkooväkeä siirtoavuksi!
Surullisen näköinen mökkylä!


Rakennuksesta oli lentänyt ulos lähes kaikki irtain. Loimusavustin oli hajonnut. Pizzauuni,grilli ja sähköhella olivat lentäneet ulos ja tuhoutuneet. Samoin kaikki tuolit olivat pitkin metsää.


Vesi on ollut todella korkealla. Meri on heittänyt meriheinää yms. muuta roskaa useita metrejä saaren sisään. Naapureillakin näkyi myrskyvaurioita. Kuulimme, että lähisaaressa asustelevien auton oli laiturilta myrsky upottanut merenpohjaan!



Surullisen näköinen ovi!

Voileipägrilli.

Pizzauuni ja loimusavustimen luukku.

Laatoitetut tasot ovat irronneet ja hajonneet. Miten tälle kaikelle, paljolti itse tehdylle lasketaan hinta?

Naapurimme olivat myös saapuneet katselemaan, miten mökki jakselee. Heiltä saimmekin hyvän idean; kaatakaa kesäkeittiön takaa muutama puu ja vetäkää rakennus ylemmäksi! Näin teemmekin, kiitos hyvästä ideasta! Paikka on vilpoisampi, merinäköala säilyy kuitenkin. Hyviä kiinnityskiviäkin on. Ihan hyvä, että kesäkeittiö on varsinaisesta mökistä hiukan etäällä. Kun joskus teemme uuden mökin, eivät rakennukset ole ihan sumpussa.

Muutoin viikonloppu Kumpelissa sujui hyvin. Mökin lämmittämisessä oli kyllä työtä. Mutta hyvin tarkenimme! Oli ihana saunoa kunnolla! Missään ei näkynyt valoja. Taivaalla vain tähdet ja täysikuu. Söimme hyvin ja nukuimme sikeästi. Kurjaa oli, että sängystä löytyi kuollut pikkulintu! Oli ilmeisesti jollain konstilla päässyt tuuletusräppänästä sisään.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa