31.5.2014 Lauantai

Pääsin kuin pääsinkin saareen. Vanhempi veljeni vaimonsa kanssa lupasi huolehtia äidistä, joten pääsimme lähtemään. Veljenpoika mukana. Sateista, aurinkoista, lämpötila n.+13C. Vesi hieman noussut, mutta matalalla edelleen ja heikko tuuli pohjoisesta.

Kylvin tillin- ja salaatinsiemet. Paransin kasvimaata hiekalla ja kompostoidulla rantaköyhdällä. Putsasin mansikkamaan. Lisäksi siivosin  ja tyhensin vessan ja pesin ulkorakennuksen ikkunat.

Isäntä auttoi vanhemman pojan kanssa naapurinrouvaa satamassa veneen vesillelaskussa. Hyvää konjakkia tuli palkkioksi.

Pojat auttoivat puuhasteluissa. Jopa vanhempi poika saatiin mukaan auttamaan laituriprojektissa.

Syötiin uusia perunoita ja Trulllevin siikaa. Nam! Sain kuningasidean pestä perunat rantahiekassa. Hinkkasin niitä ja puhdistuivathan ne. Mutta sitten huomasin, että hiekanjyvät olivat imeytyneet perunaan sisälle. Tämähän oli kivaa sitten syödessä, kun hiekka narskui hampaissa!

Pojat uivat rohkeasti, vaikka ilma oli kylmä.

Sumuista, utuista oli välillä.

Vanhempi  poika saapuu avuksi.



Poka 20v nauttii vielä vesipyssyleikeistä. Armeija käytynä ja tänään sanoikin, että tykkäs olla siellä!

Pojat lautalla.

Banaanilätyt ovat parhaita!



Illalla  vanhempi poika lähtee kaupunkiin. Saunotaan pitkän kaavan mukaan ja juodaan pannukahvit.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa