19-20.7.2014

Veljenpoikani perheineen saapuu mökillemme viettämään viikonloppua. He asuvat kerrostaloasunnossa, joten näillä helteillä on mieluisaa saapua meren äärelle.

Itse lähdemme veneellä Tankarin saarelle, joka on avomerellä Kokkolan ulkopuolella. Saarella on ollut vielä muutama vuosi sitten luotsiasema. Satoja vuosia sitten saari oli silakan- ja hylkeenpyytäjien tukikohta. Useita museorakennuksia em. aiheeseen liittyen saarelta löytyy. Lisää tietoa seuraavasta linkistä.


Saarella on vierasvenesatama. Paikka löytyi vielä alkuiltapäivästä suhteellisen helposti.
Ilma on lämmin, n.+25C. Tuuli pohjoisesta, mikä hieman vaikeutti tottumattomien ankkuroitumista, mutta onneksi ystävällinen venenaapuri heitti köyden avuksi veneen alettua lähestyä kivikkoa.

Ihmettelimme sataman hulppeita veneitä. Satojen tuhansien eurojen veneitä oli useita. Niissä on tietenkin tilaa runsaasti sekä käyännöllisyyttä omalla tavallaan, mutta ajaminen niillä on kallista. Ystävämme kertoi, että eräälläkin näistä veneistä, joka ei suinkaan ollut edes isoin, oli tuntikulutus 100l! Eli sen verran ko. veneellä kestää meno-paluu kaupungista. Täytyisi olla melko hyvä rahatilanne, jotta ko. veneillä pystyisi ajelemaan. Tyydymme siis Seiskariin, jonka tuntikulutus on n. 7l.

Saarelle päästyämme syömme lounaan Cafe Tankarissa. Herkullinen lohikeitto saaristolaisleipineen ja jälkiruokineen maistui! Mukava palvelu miellytti!

Päivällä tapasimme ystäväpariskunnan, jotka vierailevat isolla veneellään usein Tankkarissa. Illalla vielä Cafe Tankarin illanviettoon, jossa elävää musiikkia.  Tanssimme myös.

Kaupungin ja tehtaiden valot näkyivät hienosti saarelle mennessämme nukkumaan puolen yön maissa.

Saarella on helppokulkuisia käytäviä.

Cafe

Satama-aluetta.



Saaren kirkko


Kahvihetki.







Itse majakka.

Kesäteatterin lavasteita.



Majakanvartijoiden talo.

Majakkamestarin talo.


Tämä mökkylä on suojelukohde. Myytävänä 140000 e. Ei omaa tonttia muuta kuin mikä rakennuksen alla on,





Sunnuntaina puolen päivän aikoihin lähdimme ajelemaan takaisin kohti Kumpelia. Sää helteinen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa