6.9.2014 Lauantai

Eilen illalla meni myöhään ammattiyhdistyksemme 50-vuotisjuhlassa. Sitä vietettiin Hästoskatalla, joka on Kokkolan sisäsaaristoa. 


Kannattaa käydä paikan päällä, ihana ruoka, ihanan maisemat!

Lauantaina saavuimme sitten tänne Kumpeliin ja päätimme lähteä Poroluotoon marastamaan ja sienestämään.
Sieniä emme saaneet lainkaan ja puolukkaakin  tuli vain puoli ämpäriä. Sen sijaan kadotin sinne aurinkolasini vahvuuksilla.:(. Etsimme niitä, mutta eihän niitä tietenkään löytynyt. Edelliset kadotin Phuketin aaltoihin...

Ilma muuttui iltapäiväksi aivan ihmeelliseksi; aurinkoa ja sumua!

Saavumme Poroluotoon.

Sää on selkeä.

Kun lähdemme takaisinpäin, on jo hieman sumuista.

Tässä saalis.

Sumu oli jo aika sankkaa takaisin tullessa.




Söimme grillimajassa perunoita ja pestolohta. Tämän jälkeen ajattelimme lähteä laskemaan verkot sumuiselle merelle. Huomenna nähdään, tuleeko saalista. Mökkinaapurimme poltti mökkirakennuksensa, jotta voisi rakentaa uuden tilalle. Toivottavasti mekin voimme tehdä niin muutaman vuoden sisällä.

Poika poimi sieniä mökkitontiltamme, joita olikin enemmän ja monipuolisemmin kuin Poroluodossa.

Sienien tunnistaminen on haasteeellista. Näistäkään edes sienikirjan avulla päästy varmuuteen.

Saunakamarissa on vain kynttilänvaloa.

Venetsialaisista jäi ulkotulia.

Sumuinen meri.

Lisää kuvateksti

Tänään on harvinaisen kaunis päivä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa