25.4 2015

Paljon on tapahtunut sitten helmikuun lopun jolloin viimeksi olin täällä. Tänä vuonna saatiin sentään moottorikelkka mantereelle. Paria kilometriä enempää ei sillä tänäkään talvena pystynyt ajamaan lumen puutteen vuoksi. Tarkoitus on vaihtaa se nyt mönkijään.

Lähdettyämme viimeksi pois, aavistin, että jotain ikävää tulisi tapahtumaan. Pyysin miestäni ja lastani mukaan, minusta tuntui, että täytyy lähteä kaupunkiin. Niin kävikin, että seuraavana aamuna soitettiin sairaalasta, että äitini on huonossa kunnossa. Kolmen vuorokauden kuluttua hän oli menehtynyt.

Tämä on ollut todella raskas kevät. Olen ollut myös fyysisesti todella huonossa kunnossa. Toivottavasti alkaisi mennä pikkuhiljaa parempaan suuntaan.Olin välillä jo sitä mieltä, että saarimökkeily on osaltani ohimennyttä elämää. Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka olette jaksaneet kuunnella ja tukea minua. Olette kullan arvoisia! Elämän vaikeissa hetkissä karsiutuu pois kaikki turha ja epäolennainen. Silloin myös huomaa, ketkä ovat oikeasti läheisiä ja tärkeitä ihmisiä. Eräänlainen inventaarion paikka siis.

Oli ihana päästä tänne tänään. Mereltä puhaltaa kylmä pohjoistuuli, mutta Kumpelista löytyy aina lämpimiä paikkoja. Mökissä saa vielä laittaa patterit päälle ja tulen kamiinaan.







Isäntä korjaa jään särkemiä laiturirakenteita.

Risujen murskaamista riittä, kun talvella kaasimme useamman puun.

Pohjoisesta tuulee kovaa. Onneksi vesi on normaalikorkeudessa.


Kaupunkiin tarkoittamamme koivupöllit jäivätkin tänne.

Merellä tulee aina nälkä. Tänään tein täytettyjä avokadoja creme fraiche-mäti-sipulitäytteellä alkupalaksi sekä pääruoaksi uunilohkoperunoita ja aurajuustolohirullia savustettuna. Alkupala oli hyvä, mutta lohirulliin ei mielestäni sinihomejuusto sopinut. Söimme grillimajassa, jossa tarkeni suht. hyvin, kun grillissä paloi tuli.



Ruokailun jälkeen miehet laskivat verkot. Itse aloin lämmittämään saunaa. Kiuas on taas aivan finaalissa. Pitäisi saada tilattua kiuas ruostumattomasta teräksestä. Niitä ei valmiina saakkaan, vaan sellainen täytyy teettää.



Kommentit

  1. Kokkolan ammattiopistolta saa ruostumattomia kiukaita :) kannattaa kysellä. olisi kiuasta pitkäksi aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Otamma heti maanantaina yhteyttä amikselle!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa