23.4.2016 Lauantai

Jäät ovat lähteneet liki kaksi viikkoa sitten. Kävimme toissa lauantaina saaressa, mutta jouduimme lähtemään saman tien pois. Jos olisimme olleet päivän siellä, emme luultavasti olisi päässeet pois. Tiistaina oli jo facebook-ryhmässämme kuvia, kun meri oli vapaa samalta kohdalta.

Moottorikelkka odottaa korjuuksille pääsyä. Kuulemma kova kiire, voimme viedä sen korjaajalle vasta vapun jälkeen. Ostimme mönkijän, joka on tarpeen, sitten kun rakennustarvikkeita pitää siirtää jäitä pitkin. Se on maantiekäyttöinen, joten ihan hyvä on sitä käyttää kesäkulkupelinäkin toiselle meistä.

Purkuluvan saimme mutkien kautta. Rakennustarkastajilla oli haastetta tulkita karttaa. Osa saarestamme on rakennuskiellossa, joten se aiheutti hämmennystä. Odotamme rakennuslupakuvia Kontiolta. Joudutimme prosessia; alunperin oli sanottu, että viisi viikkoa kestää. Olisimme halunneet anoa lupaa samalla kun anoimme purkulupaa, mitä rakennustarkastajatkin pitivät ehdottoman tärkeänä. Kuitenkin nyt on kulunut yli viisi viikkoa kaupanteosta. Näköjään Kontiota ei kiinnosta enään sen jälkeen, kun on nimet saatu papereihin ja osa kauppasummasta maksettu, Ei lupaavasti alkanut tämä Kontio-mökkiurakka...

Jouduimme hankkimaan entisen, niin hitaan ja kiikkerän veneen tilalle uuden. Kyllä kulki iloisesti, eikä ollut yhtään vaikeaa astua veneeseen!

Jatkoimme tänään purkuhommia. Mies irroitti sähkökaapin ja me pojan kanssa irroitimme seinälevyjä.

Uusi yhteysvene. Huomaa kaiteet!

Vihreää puskee jo!

Hiiret olivat tehneet reikiä villoihin! Ei ihme, että oli kylmä!
Vaikka mökki niin homeiselta haisikin, en tähän mennessä ole löytänyt kosteusvaurioita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa