17.2.2017 Perjantai

Viime viikolla saapui paljon tavaraa; Kontion mökkirekka, K-raudan kuorma-auto ja tänään Rönnkvistiltä peltikatto. mies otti talviloman tälle viikolle. Itse olin keskiviikkoiltaan asti Helsingissä koulutuksessa.

Tieosakkaita informoitiin kuljetuksista, koska kohtaamiset mökkitiellä ei tien kapeuden vuoksi eivät isojen ajoneuvojen kanssa olisi onnistuneet. Käytimme facebook-ryhmäämme, tiekunnan sihteeri informoi sähköpostitse sekä ilmoitustaulua.

Kontion rekalla oli vaikeuksia, sillä Friisintien alusta saakka oli tie liukas kuin sianselkä. Kuljettaja joutui asentamaan renkaisiin ketjut. Koska parkkipaikkaamme satamassa tukkii syksyllä uponneen ruoppaajan lautta, joutui rekka jättämään peräkärrynsä Friisintielle ja hakemaan erikseen peräkärryn tavarat. Monimutkaista ja aikaavievää.

Puhutaan, että nykyään eivät ihmiset tule talkoisiin. Meille on tarjouduttu jo ennenkuin olemme ehtiineet pyytääkkään. Ehkäpä monilla ystävillämme on hyviä kokemuksia Kumpelin vierailuista.

Perjantaina avuksi tuli nuorempi veljeni. Siirtelimme ikkunoita saareen. Ilma oli kaunis, aurinkoinen, lämpötila hieman pakkasen puolella.


18.2.2017 Lauantai

 Launtaina järjestimme isommat talkoot. Yhdellä kaverilla oli oma mönkijä mukana + peräkärry. Yhteensä  kuusi miestä sai paljon aikaan yhdessä päivässä. Kiitos kaikille mukana olleille! Lisää talkoita tulossa pystytysvaiheessa.

 Tuuli oli aamupäivästä todella kova. Lämpötila nollassa. Iltapäivällä tuuli laantui. Aurinko paistoi kauniisti.




Talkooväelle runsaasti juomaa ja tuhtia syötävää, Makkaraa paistettiin, lisäksi oli lihapiirakoita ja pizzoja. Pulla ja keksejä kahvin kanssa.

Minä autoin miehiä minkä ennätin, välillä leikkasin rantarisuja.

Fiskarsin oksasakset ovat hyvät! Tässä työssä kyllä kyynärvarren lihakset kipeytyvät aika tavalla!




Prismassa nuoret myivät yrittäjyyskurssin puitteissa tuotoksiaan. Ostin tämän linnunpöntön 10 eurolla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa