Torstai 29.1.2015

Koko yön on satanut vettä. Edes naapurin raksamiehet eivät saapuneet paikalle, ehkä pelkäsivät heikkoja jäitä.Äitini soitti minulle huolestuneen puhelun, koska radiossa oli varoitettu, että jäälle ei tulisi mennä.

Tein kuitenkin pienen lenkin sillä aikaa kun sauna lämpeni.
Kiuas alkaa olla taas ruosteessa, mutta hyvät löylyt tulivat.

Paikoitellen jää oli haurastunut todella paljon, isoja aukkoja esiintyi.

Vesi on etelätuulen johdosta korkealla, joten sitä tuli jään päälle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa