25.2.2015 Keskiviikko

Sama leuto, n-2C ilma jatkuu. Aika voimakasta etelätuulta. Päivällä sataa jotain jäisiä puukkoja taivaalta hetken aikaa.  Sitä ennen, aamutuimaan lähtevät miehet pilkille. Saalista ei tule. Pilkkireissu ei ole kovin pitkä, sillä tuuli, vaikka etelästä onkin, viluttaa. Syöttinä käytettiin perinteiseen tapaan katkarapuja.









  Teemme metsätöitä. Kelottunut koivu sähkölinjan viereltä saa kyytiä.


Isäntä on rohkea, kun kiipeää korkealle koivuun. Koska puu on ihan sähkölinjan vieressä, täytyy se saada pingotettua poispäin sähkölinjasta. 


Pingottamisessa käytetään apuna taljaa.
Puutöitä riitti ihan kiitettävästi yhdessä isossa koivussakin. Koivu on hyvää polttoainetta kaupunkikodin takkauuniin. Joudumme nähtävästi kelkalla kävipelillä roudaamaan halot rannalle, koska lunta ei ole.

Kalastaja saapui vakiopaikalleen jäälle. Hän kalastaa verkoilla jään alla. Välittömästi paikalle saapuu iso lokkiparvi kyttäämään mahdollisesti ylijäävää roskakalaa. Parvi on todella iso. Olen pahoillani, että tarhaus on vääristänyt ekosysteemiä näillä rannoilla. Lokkeja on epänormaalin paljon. Lisäksi luontoon on tarhoilta päässyt pienpetoeläimiä, jotka tuhoavat vesilintujen pesiä. Lintupopulaatio kallistuu vahvasti lokkien suuntaan. Lokit valitettavasti saastuttavat rantavesiä, sekä heidän aiheuttamansa meluhaitta on merkittävä. Tämän lisäksi ne sotkevat ulosteillaan kaiken mahdollisen. Olen huomannut, että  lokit häätävät pois muut linnut, jotta nämä eivät pääsisi samoille rannoille pesimään.

Olen tyytyväinen, että kalastaja jättää kalat jäälle, sillä huolimatta lokeista, käy apajilla myös upea merikotkapariskunta. Valitettavasti en kännykkäkamerallani niistä kuvaa saanut.

Tarhauksesta elinkeinona olen sitä mieltä, ettei se ole eettisesti oikein. Nyt moni sanoo, että tarhaus on tärkeä elinkeino ja tuo monille elannon. Mikä peruste se on??? Onhan prostituutio, huume- sekä ihmiskauppa myös elinkeinoja, mutta niitä ei kukaan teistä hyväksy. Myös tuotantoeläimiä kohdellaan huonosti ja yhtälailla tähän pitäisi puuttua. Vähemmän lihaa, mutta eettisesti kestävällä tavalla tuotettuna on oikea lähtökohta. Tällainen on hyväksi myös ilmastollemme ja tärkeälle Itämerellemme.

Lokit ovat saapuneet.


Täyty mainita hyvä kirpputori; Kokkotyösäätiö. Olen tehnyt siellä hyviä löytöjä. Esim. nämä meriaiheiset taulut ovat löytyneet sieltä muutamalla eurolla! Lisäksi he tuunaavat vanhoista tekstiileistä uusia, kierrätystä parhaimmillaan!

Majakkataulu on Kokkotyösäätiöltä ja Beach House-kyltti Tammisaaresta eräästä sisustuskaupasta, jonka nimeä en muista.

Kaunis, meriaiheinen taulu Kokkotyösäätiöltä.


Päivällä paistoimme lättyjä, jotka hieman epäonnistuivat jostain syystä. Päivälliseksi ruokana oli uuniperunoita ja skagenrööraa. Maistui!



Ruokailun jälkeen miehet lähtevät pilkkimään, saalista ei tullut. He tulivat hakemaan minua jäälle kävelemään. Huolimatta kumisaappaiden pohjaan asennettavista liukuesteistä on jäällä vaikea pysyä pystyssä.

Poroluoto.

Jäällä on liukasta liukuesteistä huolimatta. Poika potkukelkkailee.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa