17.5.2015 Sunnuntai

Hyvin, puhtaissa lakanoissa nukutun yön jälkeen heräämme ohi ajavien veneiden ääniin. Päivä on harmaa, noin kuutisen lämpöastetta, kohtalainen tuuli pohjoisesta.

Tänään on tarkoitus tehdä pihahommia. Miehet  lähtivät hakemaan satamasta multasäkkejä. Matkalla he näkivät erään karikon päällä hylkeen! Menivät aivan läheltä, eikä hylje säikähtänyt. Harmi, ettei heillä ollut kameraa mukana.



 Saaressa on hankalaa viljellä mitään, mikä ei ole jalkojen varassa. Maa on niin köyhää, että puiden juuret löytävät reittinsä nopeasti istutuksiin. Olimme pari vuotta sitten muovittaneet pressulla ja muovilla vanhan hiekkalaatikon. Ihmettelin, miksi ei salaatit ja yrtit kasvaneet viime kesänä. Selitys löytyi maata möyhiessäni. Multa oli puun juuria aivan täynnä. Ei auttanut muu kuin muovittaa pohja uudelleen ja siirtää puhdistettu multa ynnä uutta multaa laatikkoon. Istutin tällä kertaa sinne mansikkaa. Avomaalla mansikat eivät viihtyneet saman juuriongelman vuoksi, vaikka alla oli muovi. Isäntä lupasi rakentaa jalkojen varassa olevia laareja mansikkaa ja muita viljeltäviä varten.

Laitoin avomaalta pelastamiani mansikantaimia pikku ruukkuihin. Saavat olla niissä toistaiseksi. vanhoihin puisiin kukkalaareihin istutin salaattia ja tilliä. Niitä pitää muistaa viljellä lisää pitkin kesää!

Tässä näkyy hiekkalaatikko, joka on toiminut kasvimaana. Voimaa tästä mullasta ovat saaneet lähinnä puiden juuret, jotka ovat tunkeutuneet ihan pienistäkin raoista.



Sitten tyhjensin vielä komposteja. Vein osan tuotteesta jälkikompostoitumaan vielä.

Mies toi kaupungista vielä hienon tulikorin, joka on hyvän näköinen tässä rannalla. Kaupungissa tätä ei juuri tullut käytettyä.


Mies sahaa palasiksi vanhoja lavoja ja lautoja. Näitä voi sitten tulikorissa polttaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa