22.5.2015 Perjantai

Saavuimme miehen kanssa kahdestaan työviikon jälkeen. Harvoi olemme kahdestaan, mutta nyt sattui niin, että keskimmäinen lapsemme saapui Helsingistä kesätöihin Kokkolaan, joten hän huolehtii nuorimmaisesta. Nuorimmalla pojalla on huomenna jousiorkesterin kanssa reissu Power-Parkiin, jota hän ei halunnut jättää välistä.

Nyt on voimakas 14m/s etelätuuli. Lämmintä on n. 16C eli ihan miellyttävää. Illalla olemme niin väsyneitä, ettemme jaksa lämmittää edes saunaa.

Lintuhälytin oli tuulen voimasta lentänyt laiturilta mereen. Tuntui silti vielä toimivan.

Kummasti on  muutamassa päivässä tullut lisää vehreyttä.


23.5.2015 Lauantai

Myrsky jatkui koko yön. Vesi melko korkealla ja vessaan mennessä ei pystyssä meinaa pysyä ja vettä tulee ihan vaakana. Ei ole kiva pojan lähteä Power-Parkiin! Isompi poika soitteleekin ja kyselee tarkempia ohjeita sadevarustuksen suhteen.

Ihanaa saada kahdestaan nousta rauhassa ylös, keittää kahvit ja syödä aamupalaa! Ei ole kiire minnekkään, kun ulkonakaan ei oikein pysty olla. 

Mies alkaa kuitenkin varastossa rakentaa tasoa hellaa varten grillimajaan. Minä putsaan vessan ja varaston ikkunanpokat sisäpuolelta ja pohjamaalaan kuluneet kohdat. Täällä saaressa maali on kovalla koetuksella ja uudisrakennukseemme ei tule perinteistä maalia juuri ollenkaan!

Tarkoitus olisi ollut myös haravoida ja siivota vieras- sekä grillimajat, mutta se on tämän kelin vuoksi mahdotonta. Tekstiilit pitäisi saada ulos tuulettumaan, mutta se ei tällä kelillä onnistu. Itse asiassa varastossa ollessamme koko rakennus tärisi! Ettei kävisi kuten grillimajalle toissa talvena!



Nettitikku toimii nyt tosi huonosti, samoin kännykän netti. Johtunee ilmeisesti säästä? Picasalla ei tahdo millään saada muokattua kuvia, sillä se tarvitsee nettiä avukseen. Joten katsotaan tuleeko enempää päivityksiä tälle päivälle.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa