1-2.7.2016 Perjantai ja lauantai


Miehellä alkoi kesäloma. Hän olikin todella loman tarpeessa. Lähdimme heti iltapäivällä kohti Kumpelia. Kuinka ollakkaan, todella rankkasade kaatui niskaamme juuri kun siirryimme veneellä satamasta saareen. Kastuimme läpimäriksi.Onneksi ilma oli kuitenkin lämmin ja aurinko alkoi paistamaan.

Loman alkamisen kunniaksi paistoin naudan sisäfilepihvit perunakiekkojen kera. Mies alkoi heti tultuamme lämmittää paljua. Siellä sitten lilluimme pari tuntia.

Lauantaiksi vähän kaavailimme Krunni-reissua, mutta kovan etelätuulen ja sään epävakaisuuden takia siirsimme matkaa tulevaisuuteen. Sen sijaan irroittelimme lautoja mökkikasasta ja poltimme niitä. Lisäksi minä jatkoin laatoitusprojektia.

Paljun tyyni pinta. Pinnalla kelluu pojan korotusjakkara.

Pojalla lukuprojekti menossa. Yritän inostaa häntä kirjojen maailmaan.

Tämä on aito  Silvercrest paistolevy  Lidlistä. Mökkinaapurin emäntä hommasi sen minulle ja olen laitteeseen todella tyytyväinen.

Ribsit paistettiin hiiligrillissä. Hyvää oli!

Mieheni oli kaupungissa ollessaan tehnyt äitini vanhaan, 50-luvulla hankittuun matkalaukkuun äänentoistosysteemin. Kännykkä vain kiinni piuhoihin, niin musiikkia voi kuunnella ulkona!

Poika teki tynnyristä uuden kompostin poraamalla pohjaan reikiä.. Harkitsin lämökompostorin hankkimista, mutta kovin olivat kalliita. Tähän kompostiin eivät  hiiret pääse!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa