19.6.2015 Juhannusaatto

Juhannuksesta on luvattu etukäteen kylmää ja sateista. Ensimainittu näyttää toteutuvan täällä Kumpelissa. Aamupäivästä on pilvistä, mutta sitten pilvipeite hälveni. Lämpöä 10-15C, pohjoistuuli. 

Saavuimme tyttären perheen kanssa mökille nyt aattona. Veneellä tuotiin tavaroita jo eilen, tänäänkin piti kaksi lastia tuoda tavaraa ja ihmisiä. Iso vene oli eilen laskettu vesille ja ajettu tänne eilen.

Venesatamassa on paljon autoja, joten väkeä on saaristossa ihan kiitettävästi.

Otimme mukaan myös Ritva-kissan sekä tyttären Kamu-koiran. Kamu hyppäsi heti veneestä uimaan!

Aamupäivällä paistoimme makkaraa. Se oli riistasta valmistavan http://www.viltgarden.com/ -yrityksen tuote.
Söimme sekä ryyni- että tavallista makkaraa. Hyvää oli! Suosittelen! Makkarat ovat tehty valkohäntäpeuran lihasta.

Makkarat paistuvat.

Päivällä otimme tyttären ja hänen poikansa kanssa pikku nokoset. Sitten olikin jo aika valmistaa juhannusillallinen. Teimme vartaita kasviksista ja possusta, mustaherukkakastikkeella, paistoimme sinihomejuustolla täytettyjä paprikoita. Alkupalaksi oli katkarapuvartaita.






Kamu-koira nautti vapaudestaan. Laiturilla oli ihana istua ja nauttia yöttömästä yöstä.



Illalla poika sytytti pikko kokon tulikoriin. Taivas näytti etelässä synkältä, lännessa selkeältä.
Nyt on yötön yö, keskikesän juhla! Tätä on odotettu, siis nauttikaamme.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paarma-ansa